Näytelmä: Onnellinen loppu ja muita harhakuvia

Dramatis personae:

Juha

--- Nuori aikuinen, joka on juuri valmistunut yliopistosta.

Liisa

--- Juhan tyttöystävä, unelmoiva ja idealistinen.

Pomo

--- Juhan esimies töissä, aina kiireinen ja vaativa.

Opettaja

--- Juhan entinen opettaja, realistinen mutta kyyninen.

Ääni

--- Kertoja, joka toimii näytelmän sarkastisena kommentaattorina.

Ensimmäinen kohtaus: Työpaikka

(Toimisto. Juha istuu työpöydän ääressä, naputtelee tietokonettaan. Hänen kasvoillaan on alakuloinen ilme. Pomo kävelee kiireisenä paikalle ja lyö paperipinkan Juhan pöydälle.)

Pomo: (Tiukkana) Juha, missä on se projektiraportti, jonka piti olla valmis eilen? Meidän tärkein asiakas odottaa.

Juha: (Hermostuneena) Olen pahoillani, mutta työmäärä oli paljon suurempi kuin oletin. Jäin jälkeen aikataulusta.

Pomo: (Tuhahdus) Aikatauluista myöhästyminen ei ole vaihtoehto. Etkö ymmärrä, että tässä maailmassa menestyy vain se, joka pystyy jatkuvasti ylittämään odotukset?

Juha: (Hiljaisena) Tiedän... Mutta joskus tuntuu, että kaikki tämä työ ei johda mihinkään.

Pomo: (Kylmästi) Se on vain osa peliä. Jos et kestä painetta, joku muu ottaa paikkasi. On parempi, että opit sen nyt kuin myöhemmin.

(Pomo poistuu, Juha tuijottaa tyhjää näyttöä.)

Ääni: Niin Juha oppi, että työpaikka on kuin hiekka-aavikko – mitä enemmän kaivat, sitä syvemmälle vajoat. Ainoa palkinto on lisää työtä ja vähemmän vapautta.

Toinen kohtaus: Koti

(Juha saapuu väsyneenä kotiin. Liisa istuu sohvalla, katsellen ulos ikkunasta. Hän ei käänny katsomaan Juhaa tämän tullessa sisään.)

Liisa: (Kylmästi) Joko tulit. Olin ajatellut, että voisimme katsoa elokuvan yhdessä, mutta taisit taas myöhästyä.

Juha: (Alistuneena) Olen pahoillani. Töissä oli taas kiirettä, ja pomo... hän ei koskaan lopeta vaatimasta enemmän.

Liisa: (Katkerasti) Aina se sama tarina. Tuntuu, että olemme vain huonekasveja, jotka kastellaan silloin tällöin. Missä on se Juha, joka lupasi meille yhteistä tulevaisuutta?

Juha: (Hiljaisena) En tiedä. Olen kadottanut itseni tässä kaikessa. Toivoisin, että asiat olisivat toisin, mutta...

Liisa: (Keskeyttää) Mutta eivät ole. En tiedä, kuinka kauan jaksan tätä. Tuntuu, että olet menettänyt kaiken intohimon, kaiken sen, mitä meillä oli.

Juha: (Hiljaisella äänellä) Ehkä se intohimo oli vain illuusio, kuten kaikki muukin tässä maailmassa.

Ääni: Ja niin Juha ja Liisa huomasivat, että rakkaus on kuin kupla – kaunis ja hauras, mutta lopulta tyhjä sisältä. Kuka tiesi, että todellisuus onkin vain pitkä lista kompromisseja ja pettymyksiä?

Kolmas kohtaus: Koulu

(Juha tapaa vanhan opettajansa yliopiston käytävällä. Opettaja nojaa väsyneenä pöytään.)

Opettaja: (Kyyninen hymy kasvoillaan) No Juha, kuinka elämä maistuu työelämän raadannassa? Onko unelmien työpaikka löytynyt?

Juha: (Katkerana) Unelmat olivat vain kauniita valheita. Työ on loputonta, eikä mikään tunnu enää miltään.

Opettaja: (Naurahtaa) Tervetuloa todellisuuteen. Koulutus oli vain ensiaskeleiden ohjeistus suureen farssiin. Olet nyt vain osa järjestelmää, joka jauhaa ja muovaa sinut haluamakseen.

Juha: (Hiljaa) Mutta en halunnut tällaista elämää. Luulin, että koulutus avaisi ovia parempaan tulevaisuuteen.

Opettaja: (Tuskastuneena) Koulutus on vain leikkikenttä, jossa opetellaan noudattamaan sääntöjä. Todellisessa maailmassa säännöt kirjoittaa se, jolla on eniten valtaa. Ehkä olit vain naiivi uskoessasi, että olisit poikkeus.

Ääni: Ja niin Juha oivalsi, että koulutus oli vain silmänkääntötemppu – lupaus paremmasta huomisesta, joka kätkee taakseen vain lisää kilpailua ja pettymyksiä. Lopulta kaikki oppi valuu hukkaan järjestelmän rattaisiin.

Neljäs kohtaus: Yhteenveto

(Juha seisoo yksin lavalla, taustalla sumuinen maisema. Pomo, Liisa ja Opettaja seisovat sivummalla, varjoina menneisyydestä. Juha katsoo yleisöä, kasvoillaan vakava ilme.)

Juha: (Vakavana) Elämä on ollut sarja lupauksia ja pettymyksiä. Työ, rakkaus, koulutus – kaikki, mitä meille on luvattu, on osoittautunut tyhjäksi. Olemme vain osia suuremmassa koneistossa, joka jauhaa meitä loppuun asti.

(Tauko, Juha huokaisee syvään.)

Juha: (Jatkaa) Ehkä suurin oppi on se, että elämä ei ole oikeudenmukainen. Ei ole mitään suurta palkintoa tai merkitystä, jonka saavuttaminen oikeuttaisi kaiken kärsimyksen. Lopulta olemme vain yksin, hukkuen omiin epätoivoisiin yrityksiimme löytää merkitystä.

(Liisa astuu eteenpäin, surullinen ilme kasvoillaan.)

Liisa: (Hiljaa) Ja ehkä on aika hyväksyä, että kaikki ne unelmat ja toiveet olivat vain illuusioita. Olemme kaikki omilla tavoillamme eksyksissä, etsimässä jotain, mitä ei koskaan ollutkaan.

(Pomo astuu esiin, kädet taskussa, katse tiukasti Juhaan suunnattuna.)

Pomo: (Kyynisesti) Sillä ei ole väliä, kuinka kovasti yrität tai kuinka paljon uhraat. Aina on joku, joka haluaa enemmän ja on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen sen. Se on ainoa todellisuus, johon voit luottaa.

(Opettaja kävelee hitaasti eteenpäin, katse alas luotuna.)

Opettaja: (Lopuksi) Koulutus ei anna vastauksia, se antaa vain kysymyksiä. Ja ehkä lopulta ainoa kysymys, johon kannattaa keskittyä, on se, miten hyväksyä, että emme koskaan saa tietää, mitä oikeasti tapahtuu. Sillä kaikki on vain valhetta.

(Juha katsoo yleisöä, kasvoillaan tyhjä ilme.)

Juha: (Hiljaisesti) Elämä on vain teatteria, ja me olemme sen näyttelijöitä. Meidän roolimme ovat määrätyt, mutta loppu on aina sama: pettymys, tyhjyys ja lopulta unohdus.

(Lavalla laskeutuu pimeys. Viimeinen valonsäde valaisee Juhaa, joka seisoo liikkumattomana. Sitten valot sammuvat.)

Ääni: Ja niin loppuu "Onnellinen loppu ja muita harhakuvia". Olemme kaikki vain osia suuremmassa näytelmässä, jota emme koskaan ymmärrä. Toivo? Se oli vain yksi kohtaus, joka jo päättyi.

Loppu.