Lihapulla Ruotsinsalmen tuntumassa
Ruotsinsalmi, 9. heinäkuuta 1790
Kesällä 1790 Ruotsin saaristolaivasto oli koottu Ruotsinsalmeen Kotkan edustalle. Laivasto oli paennut Viipurinlahdelta onnistuneesti heinäkuun kolmantena päivänä, ja venäläiset olivat seuranneet sitä länteen. Nyt ruotsalaiset odottivat venäläisten hyökkäystä saariston kapeissa vesissä. Aluksia oli satoja, mutta ne eivät olleet suuria valtamerialuksia. Kanonsluupit, kanonjollat, saaristofregatit ja vanhat kaleerit täyttivät salmet ja ankkuripaikat. Niiden miehistöt olivat pääosin sotilaita, jotka oli komennettu laivaston palvelukseen, sekä vakinaisia laivamiehiä. Moni oli kotoisin Suomen rannikkoseuduilta, Ahvenanmaalta tai Ruotsista. Kaikilla oli omat käsityksensä siitä, miten sota pitäisi voittaa, mutta kukaan ei ollut kysynyt heiltä niitä.
Kanonsluupilla Försiktigheten palveli muun muassa suomalainen sotamies Matti Kallio. Hän oli päätynyt laivaston palvelukseen edellisenä keväänä. Aluksen varsinainen miehistö puhui enimmäkseen ruotsia, mutta tykkien käsittelyyn ja muihin tehtäviin oli määrätty myös maavoimien sotilaita. Kallion lisäksi suomalaisia olivat Juho Pöysti, Heikki Väänänen ja Antti Räsänen.
Pöysti oli vanhempi sotilas, joka osasi ruotsia riittävästi ymmärtääkseen käskyt ja riittämättömästi saadakseen niistä palkankorotusta. Väänänen oli entinen renki, joka oli kerran onnistunut putoamaan hevosen selästä hevosen seistessä paikallaan. Räsänen oli hiljainen mies, joka oli menettänyt kaksi hammasta edellisessä taistelussa eikä ollut sen jälkeen ollut erityisen puhelias.
Aluksen komentajana oli kapteeni Lars Erik Lindholm, jota miehistö kutsui Lihapullaksi. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja palvellut laivastossa lähes koko aikuisikänsä. Hänellä oli leveät kasvot, vaalea tukka ja taipumus puhua miehille sellaisella äänellä, että he ymmärsivät hänen olevan tyytymätön jo ennen kuin tiesivät syyn. Hän piti siisteydestä, täsmällisyydestä ja siitä, että hänen käskyjään noudatettiin välittömästi. Aluksen perämies Andersson oli puolestaan sitä mieltä, että kapteenin tärkein ominaisuus oli kyky pysyä poissa tieltä silloin, kun miehistö teki työtä. Andersson ei sanonut tätä ääneen, koska hänellä oli vaimo ja kolme lasta Tukholmassa.
Lihapullan mukana kulki nuori luutnantti Bergström, Tukholmassa koulutettu upseeri, joka puhui mielellään taktiikasta ja käytti usein sanaa naturligtvis. Hänellä oli tapana nyökätä omille ajatuksilleen ennen kuin kukaan muu ehti reagoida niihin.
Aamulla miehistö oli saanut käskyn valmistautua taisteluun. Kallio oli kannella tarkistamassa ammusten määrää, kun Lihapulla saapui paikalle Bergströmin kanssa.
"God morgon, mina herrar", Lihapulla sanoi. "Vi kommer att få en utmärkt dag."
Andersson vastasi jotakin, mitä Kallio ei ymmärtänyt. Lihapulla katsoi miehistöä ja jatkoi:
"Ryssarna kommer att anfalla. Vi ska hålla vår position, följa signalerna och inte lämna formationen. Är det förstått?"
"Ja, kapten", Andersson vastasi.
Pöysti kumartui Kallion puoleen.
"Se käski pysyä paikoillaan."
"Hyvä."
"Ja ampua."
"Hyvä."
"Ja olla kuolematta."
"Sen se taisi jättää sanomatta."
Vähän ennen yhdeksää tähystäjä ilmoitti venäläisten lähestyvän. Kallio näki ensin mastot, sitten alusten tummat rungot. Venäläisiä aluksia oli enemmän kuin hän oli odottanut. Ne tulivat salmeen järjestäytyneinä, ja niiden soutajat olivat ilmeisesti tehneet pitkän matkan ilman kunnollista lepoa. Ruotsalaiset alukset olivat asettuneet puolustusasemiin saarten väliin. Kanonsluupit ja kanonjollat pystyivät liikkumaan matalassa vedessä nopeasti, ja niiden keulatykkejä voitiin suunnata vihollista kohti. Rannalla olevat patterit täydensivät puolustusta. Kallio ei ymmärtänyt muodostelman kaikkia yksityiskohtia, mutta hän ymmärsi, että edessä oli paljon tykkejä ja takana liian vähän tilaa perääntyä.
"Nu kommer de", Andersson sanoi.
Lihapulla nosti kiikarinsa.
"Ja, jag ser dem."
Bergström asettui hänen viereensä.
"De verkar vara många."
"Det är de."
"Fler än vi?"
Lihapulla laski kiikarit ja katsoi häntä.
"Vi är bättre."
Bergström nyökkäsi.
"Naturligtvis."
Ensimmäinen venäläinen tykki ampui. Laukaus osui veteen ruotsalaisen aluksen edessä, ja seuraava osui saareen niin, että kiviä lensi rantaan. Sitten alkoi ampuminen molemmin puolin. Försiktigheten sai käskyn siirtyä lähemmäksi oikeaa sivustaa, ja miehistö tarttui airoihin. Kallio ja Väänänen auttoivat tykkimiehistöä. Heidän tehtävänään oli tuoda ammuksia, siirtää niitä tykin luo ja auttaa lataamisessa. Työ oli raskasta ja yksinkertaista. Kun tykki oli ammuttu, se piti ladata uudelleen. Kun se oli ladattu, se ammuttiin uudelleen. Välillä joku huusi, että piti väistää, ja silloin väistettiin.
Ensimmäisen tunnin aikana Kallio ei ehtinyt ajatella juuri mitään. Savu peitti näkyvyyden, tykinlaukausten ääni tuntui rinnassa ja aluksen kannella oli niin kuuma, että hiki valui silmiin. Väänänen oli saanut käteensä palovamman, mutta jatkoi työskentelyä. Yhdessä vaiheessa Pöysti toi kannelle ammuslaatikon ja huomasi, että sen sisältö oli vääränlaista.
"Vad är det här?" Andersson kysyi.
Pöysti katsoi laatikkoa.
"Fel ammunition", hän sanoi.
Andersson kirosi.
"Vem har lastat det här?"
Pöysti katsoi ympärilleen.
"En tiedä."
Lihapulla tuli paikalle ja kysyi, mitä oli tapahtunut.
"Fel låda, kapten", Andersson sanoi.
Lihapulla katsoi laatikkoa, sitten Pöystiä.
"Har ni inte kontrollerat ammunitionen?"
Pöysti vastasi ruotsiksi:
"Jo, kapten. Men lådan var fel redan från början."
Lihapulla katsoi häntä hetken.
"Det är ingen ursäkt."
Pöysti nyökkäsi ja lähti hakemaan oikeaa laatikkoa. Kallio huomasi, ettei ollut koskaan nähnyt kenenkään korjaavan väärää laatikkoa yhtä nopeasti.
Venäläisten tuli kiihtyi keskipäivää kohti. Ruotsalaiset kanonsluupit liikkuivat salmessa ja ampuivat venäläisiä aluksia kohti. Kallio näki yhden venäläisen aluksen saavan osuman keulaan. Sen kansi täyttyi savusta ja miehet katosivat sen taakse. Hetken kuluttua aluksen masto kallistui ja se ajautui kohti matalikkoa. Kallio ei tiennyt, oliko se uponnut vai oliko se vain menettänyt ohjattavuutensa. Hän näki kuitenkin, että vedessä oli ihmisiä.
Yhden karille ajaneen venäläisaluksen kannella istui muutama mies viinitynnyrin ympärillä. He joivat suoraan tynnyristä eivätkä näyttäneet olevan erityisen kiinnostuneita siitä, mitä ympärillä tapahtui. Yksi heistä nosti mukinsa ruotsalaisia kohti puoliavoimin silmin.
Eräs oli joutunut veden varaan ja huusi:
"Помогите! Помогите!"
Kallio ei ymmärtänyt sanoja, mutta hän ymmärsi äänen. Mies oli tarttunut kelluvaan puunkappaleeseen ja yritti pitää päätään veden pinnalla. Sitten aalto peitti hänet näkyvistä. Kallio katsoi hetken veden pintaa, mutta ei nähnyt enää mitään.
"Заряжай!" joku venäläisistä huusi kauempana.
Lihapulla käski ampua.
Kallio palasi työhönsä.
Iltapäivän kuluessa ruotsalaisten asema alkoi parantua. Venäläiset olivat tuoneet salmeen suuren määrän aluksia, mutta niiden liikkuminen kävi ahtaassa saaristossa vaikeaksi. Ruotsalaiset kanonsluupit ja kanonjollat pystyivät vaihtamaan paikkaa nopeasti, ja niiden tuli osui venäläisten oikeaan sivustaan. Kallio ei tiennyt, mitä sivusta tarkoitti, mutta hän oli huomannut, että vihollisen aluksia alkoi kääntyä pois. Yksi niistä ajoi karille. Toinen törmäsi kolmanteen. Jossakin räjähti ammusvarasto, ja sen jälkeen vedestä nousi musta savupilvi.
"De vänder!" Bergström huusi.
Lihapulla katsoi kiikarilla.
"De retirerar inte. De omgrupperar."
"Men de åker ju bortåt."
"Det är en taktisk förflyttning."
Andersson jatkoi airojen komentamista eikä osallistunut keskusteluun. Hän oli saanut sirpaleen olkapäähänsä, mutta ei ollut ilmoittanut siitä kenellekään. Kallio huomasi veren hänen paidassaan ja osoitti sitä.
"Se vuotaa", Kallio sanoi.
Andersson vilkaisi olkapäätään.
"Det är ingenting."
Hän katsoi paitansa hihaa uudelleen.
"Fan också."
Illan lähestyessä tuli harveni. Alukset olivat savun ja pimeyden keskellä vaikeasti erotettavissa, ja miehistö sai käskyn pitää asemansa. Kallio istui kannen laidalla ja yritti saada märän paidan irti ihostaan. Väänänen oli käärinyt palaneen kätensä liinaan. Pöysti laski jäljellä olevat ammukset ja merkitsi määrän muistiin. Räsänen oli kadonnut jonnekin aluksen sisäosiin, eikä kukaan tiennyt, oliko hänet lähetetty sinne vai oliko hän vain mennyt nukkumaan.
Lihapulla tuli heidän luokseen. Hän oli riisunut takkinsa ja hänen paidankauluksensa oli auki. Hän näytti väsyneeltä, mutta yritti olla näyttämättä sitä.
"Ni har gjort ett gott arbete", hän sanoi.
Pöysti nyökkäsi.
"Tack, kapten."
"Vi håller positionen under natten. Ingen får lämna fartyget utan order."
Andersson kysyi jotakin aluksen perästä.
Lihapulla vastasi:
"Nej, vi har inte fått någon rapport ännu."
Sitten hän kääntyi Pöystin puoleen.
"Förstår ni?"
"Ymmärretään."
Lihapulla nyökkäsi tyytyväisenä ja poistui.
"Mitähän se nyt sanoi?" Väänänen kysyi.
"Että täällä ollaan vielä", Pöysti vastasi.
Väänänen katsoi ympärilleen.
"Sen huomaa."
Yön aikana aluksella ei juuri nukuttu. Miehet istuivat kannella tai makasivat siellä, missä tilaa oli. Joku keitti vettä, mutta kukaan ei tiennyt, mistä kahvia olisi pitänyt saada. Kallio söi leipäpalan, joka oli kastunut läpimäräksi. Hän ajatteli kotia ja sitä, että äiti oli ehkä jo korjannut katon. Hän oli luvannut lähettää rahaa, mutta ei ollut saanut palkkaa moneen kuukauteen. Hän mietti, oliko äiti saanut hänen viimeisen kirjeensä. Sitten hän ajatteli, että jos hän kuolisi, joku ehkä lähettäisi sen perille.
Aamulla taistelu jatkui. Venäläiset yrittivät vielä pitää asemansa, mutta heidän rivinsä olivat hajonneet. Ruotsalaiset hyökkäsivät uudelleen, ja tällä kertaa vihollisen vastarinta murtui nopeasti. Kallio näki aluksia, jotka olivat täynnä miehiä, jotka yrittivät päästä pois salmesta. Jotkut soutivat kohti avovettä, toiset ajautuivat saarien väliin. Ruotsalaiset jatkoivat ampumista, kunnes käsky lopettaa tuli.
Kun taistelu viimein päättyi, meri oli täynnä hylkyjä ja irtainta tavaraa. Puunpalasia, airoja, köysiä ja ruumiita ajelehti alusten välissä. Yksi venäläinen alus oli jäänyt ruotsalaisten haltuun. Sen kannella seisoi joukko vankeja, joiden joukossa oli nuori upseeri. Hän oli menettänyt hattunsa ja hänen vasen poskensa oli veressä. Hän puhui ruotsia huonosti, mutta osasi kysyä, missä hänen komentajansa oli.
"Var är prinsen?" hän kysyi.
Bergström vastasi, ettei tiennyt.
Venäläinen katsoi häntä hetken ja sanoi sitten:
"Он ушёл."
"Ja", Bergström sanoi. "Det gjorde han."
Vanki ei ymmärtänyt vastausta, mutta nyökkäsi.
Myöhemmin samana päivänä miehistö sai tietää, että Ruotsin saaristolaivasto oli saavuttanut suuren voiton. Venäläiset olivat menettäneet kymmeniä aluksia ja tuhansia miehiä. Ruotsalaisten tappiot olivat huomattavasti pienemmät. Kuningas oli johtanut taistelua kuninkaallisesta sluupistaan ja oli tiettävästi erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Kaleeri Seraphimsorden kuljetti kuninkaan myöhemmin Vaxholmista Tukholmaan. Bergström luki miehille ilmoituksen, jossa kerrottiin voiton merkityksestä valtakunnalle. Hän luki sen kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla kukaan ei ollut kuullut kaikkea.
"En stor och lysande seger", hän sanoi lopuksi.
Lihapulla nyökkäsi.
"Utmärkt."
Kallio istui kannella ja katsoi venäläistä vankia, joka yritti puhdistaa veristä hihaansa merivedellä. Vanki huomasi hänen katseensa ja sanoi jotakin venäjäksi. Kallio ei ymmärtänyt sanoja, mutta ojensi hänelle vesipullon. Vanki otti sen vastaan ja joi. Sitten hän palautti pullon.
"Спасибо", hän sanoi.
Kallio nyökkäsi.
Vähän myöhemmin Pöysti tuli hänen viereensä.
"Se kiitti", Pöysti sanoi.
"Huomasin."
"Osaatko venäjää?"
"En."
"En minäkään."
He istuivat hetken hiljaa. Sitten Pöysti kysyi, oliko Kallio nähnyt Räsästä. Kallio ei ollut nähnyt. He lähtivät etsimään häntä.
Räsänen löytyi aluksen ruumasta. Hän istui ammuslaatikoiden vieressä ja piti kädessään pientä kangaspalaa. Se oli revennyt jonkun paidasta, ja siinä oli verta. Räsänen sanoi, että se kuului yhdelle ruotsalaiselle soutajalle, joka oli kuollut aamulla.
Pöysti katsoi kangasta.
"Pane se pois."
Räsänen nyökkäsi ja työnsi sen taskuunsa.
Seuraavina päivinä aluksia korjattiin ja haavoittuneita kuljetettiin pois. Miehistölle jaettiin ruokaa, ja Kallio sai ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kokonaisen annoksen leipää. Väänänen oli sitä mieltä, että voiton kunniaksi olisi pitänyt saada myös viinaa.
"Olisi sitä nyt luullut, että voitosta jotakin saa", hän sanoi.
Pöysti sanoi, että viina olisi mennyt kuitenkin haavoittuneiden hoitoon, jos sitä olisi ollut saatavilla.
"Niillekö se olisi mennyt?"
"Kenelle sitten?"
Lihapulla oli saanut uuden takin. Vanha oli jäänyt taistelussa niin pahasti veriseksi, ettei sitä voinut enää käyttää. Hän kulki kannella ja tarkasti miehistön kuntoa. Anderssonilla oli olkapäässään sidos, Bergström oli ylennetty ja yksi soutajista oli saanut luvan lähteä kotiin. Kapteeni oli tyytyväinen. Hän kirjoitti raporttia, jossa mainittiin aluksen osallistuneen menestyksellisesti taisteluun ja miehistön osoittaneen erinomaista rohkeutta. Hän ei maininnut väärää ammuslaatikkoa, Anderssonin olkapäätä eikä sitä, että hän oli itse viettänyt osan taistelusta suojassa aluksen perässä.
Heinäkuun lopulla miehistö sai kuulla, että kuningas oli palkinnut useita upseereita ja että voittoa juhlittaisiin valtakunnassa. Elokuussa solmittiin Värälän rauha. Sota oli ohi, eikä Ruotsi ollut menettänyt alueitaan. Miehet saivat tiedon rauhasta aamupäivällä, ja iltapäivällä heille ilmoitettiin, että heidän olisi edelleen huolehdittava aluksestaan.
"Milloin me päästään kotiin?" Kallio kysyi Pöystiltä.
"Kun alus vapautetaan palveluksesta."
"Milloin se tapahtuu?"
Pöysti katsoi alusta, jonka kannella oli vielä korjaamatta kaksi laudanpätkää ja jonka toinen airo oli haljennut.
"Ei tänään."
Kallio nyökkäsi.
Lihapulla kutsui miehistön koolle ja piti puheen. Hän kertoi, että Ruotsin kuningas oli osoittanut suurta rohkeutta ja että heidän voittonsa oli pelastanut valtakunnan. Hän sanoi, että suomalaiset ja ruotsalaiset olivat taistelleet yhdessä ja että heidän velvollisuutensa oli nyt palauttaa alus hyvään kuntoon. Lopuksi hän kiitti miehiä palveluksesta.
"Ni har gjort ert land en stor tjänst", hän sanoi.
Pöysti kumarsi.
"Kiitos, kapteeni."
Lihapulla katsoi häntä.
"Vad sa ni?"
"Jag tackade."
"Bra."
Kapteeni poistui kannelle. Miehet palasivat töihinsä.
Kallio oli saanut käskyn puhdistaa tykin piippu. Hän teki sen hitaasti ja huolellisesti, sillä hän ei halunnut joutua tekemään sitä uudestaan. Väänänen oli mennyt hakemaan vettä, Pöysti kirjoitti muistiin jäljellä olevat tarvikkeet ja Räsänen istui kannella ompelemassa paidan hihaa. Meri oli rauhallinen. Rannalla näkyi ihmisiä, jotka olivat tulleet katsomaan aluksia ja keräämään rantaan ajautunutta puutavaraa.
Kallio mietti, kuinka paljon ihmisiä oli kuollut. Hän ei tiennyt heidän nimiään eikä tiennyt, missä heidän kotinsa olivat. Hän ei myöskään tiennyt, kuinka moni heistä oli halunnut sotaan. Hän oli itse halunnut päästä kotiin jo ennen kuin sota oli kunnolla alkanut.
Lihapulla ilmestyi hänen viereensä.
"Soldat Kallio."
"Kapteeni."
"Är ni nöjd med segern?"
Kallio katsoi häntä.
"Onhan se hyvä, että voitettiin."
"Naturligtvis."
Lihapulla jäi seisomaan hänen viereensä. Hän katseli merta ja nyökkäsi pari kertaa itsekseen.
"Det var en stor dag för Sverige."
"Joo", Kallio sanoi.
Lihapulla odotti hetken, mutta Kallio jatkoi tykin puhdistamista.
Lopulta kapteeni lähti.
Kallio katsoi hänen jälkeensä ja huomasi, että Lihapulla ontui hieman. Hän ei ollut aikaisemmin huomannut sitä.
Hän työnsi rätin taskuunsa.